Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesä Pohjanmaalla

By mari - 2.04.00

Niin siinä vaan kävi. Kun vuosi sitten otin yhteyttä Suomen pienimmän keskussairaalan ylilääkäriin, tuntui ajatus kesästä rauhallisessa ympäristössä viehättävältä. Hiljaisuus, lyhyet välimatkat ja arjen helppous, mökkeily combinoituna. Kesällä Suomi nyt on Hangosta Utsjoelle pelkkää kauneutta. Pako pääkaupunkiseudun härdelliä, stressiä ja kiirettä, mikä ihana ajatus. Mutta kummasti sitä ehtii ajatukset vuoden aikana muttua. Kun nyt viikko sitten tuli lähdön aika, meinasi itku tulla. Miten kesäinen Helsinki, oma koti ja tuttu arki, kaikki pääkaupunkiseudun mahdollisuudet ja eläväisyys vetivätkään niin paljon puoleensa.  Ei, älkää pakottako lähtemään! Lähtö tuntui niin kovin vastenmieliseltä. Ei, ei minusta vain saisi pikkukylän asukasta.



 Ja nyt, ensimmäinen viikko takana. No, onko niin paha? On ja ei. Eikä sitä vielä edes pysty sanomaan, hidas sopeutuja kun olen. Tänä sunnuntaina heräsin kymmeneltä kahdentoista tunnin yöunien jälkeen, mikä varmasti kuvaa aika hyvin fiiliksiä ensimmäisen viikon jäljiltä. En muista, koska viimeksi olisi tullut nukuttua näin pitkään. Paljon uutta, kiirettä, lyhyitä yöunia ja hämmentynyttä mieltä. Ja taas kerran ihmettelyä, miten upeita ihmisiä sitä maailmaan mahtuukaan. Vau. Miten pystyn ikinä antamaan takaisin? Syvä kiitollisuus. Paljon sitä mahtuukin menoa ja meininkiä, vaikka tämän Pohjanmaan helmen olenkin yhdistänyt ennestään vain keskikesien mökkeilytylsistymisiin ja luonnon rauhaan. Kaiken upeuden vastapainoksi on viikko ollut myös täynnä sitä etukäteen stressattua vastuuta, virheitä, pelkoa ja epävarmuutta, oman alanvalinnan kyseenalaistamista. Onko minusta oikeasti tähän, en vieläkään tiedä.

Mutta Pohjanmaa. Miten tunnenkaan itseni niin kapeakatseiseksi paljasjalkaiseksi pääkaupunkiseutulaiseksi täällä. Kaksi kuukautta muualla, jo on siinä haastetta. Ehkä jo oli aikakin. Pumpulissa kasvanut, kapeakatseinen kaupunkilainen, ja silleen. Mutta antaa olla. Aina sitä oppii uutta. Ainakin viikon aikana olen oppinut, että:


1. Arkiaamut ovat täällä hiljaisempia kuin pyhäpäivien aamut Helsingissä. Yskittäisiä ristinsieluja keskustassa. Autoja ei nimeksikään. Taloja näkyy, mutta kadut täysin kuolleet. 

2. Pyöräilijät eivät käytä kypärää. Tunnen itseni stadilaiseksi Bellin halpa henkivakuutus päässäni. Oonko nolo, pitäiskö ittekin jättää tuo kotiin.

3. Yötön yö. Se todellakin tuntuu erilaiselta. Ja se hämää. Saa uskomaan omaan kaikkivoipaisuuteen, omaan yli-inhimillisiin akkuihin. Kunnes sitten yhdellä kertaa vetää takaisin maanpinnalle ja muistuttaa, että kyllä sillä ruumilla vain on ne omat tarpeensa. Luonto jaksaa, minä en. Kesäauringon ei silmiä tarvitse sulkea, mutta ihmisenä tarvitsee sen tehottoman, yhteiskunnan kannalta hukkaan heitetyn, latausajan.

4. Jumppia ei paikallisella salilla todellakaan mene samaa tahtia. No näinhän sen jo siinä aikataulussa, kun ensimmäistä kertaa tätä paikkaa edes kesänviettooni harkitsin. First things first, harrastukset tärkeimpiä. Ajattelin haastaa, ehkä sitä löytäisi vaikka arkeen jotain muita stressinpurkukeinoja. Pyh pah. On ne jumpat vaan niin tärkeitä. Ja kun valinnanvara on kaventunut vain pieneen entisestä, kyllä tiukkaa tekee.


Näissä tunnelmissa tällä kertaa, olikin jo aika rikkoa blogihiljaisuus. Ainakin tällä maaseutumiljööllä näyttäisi olevan jonkinlainen salainen avain saada uinuksissa ollut sana-arkkuni avautumaan, hah.

- Mari

  • Share:

You Might Also Like

0 kommenttia